Home Page Image
 

Heikolan Kyläseura ry:n logon on suunnitellut taiteilija Tauno Tauriainen Aurasta kesällä 2000.

Lisätietoa logosta
 

 


Kyläseuran perustaminen

 

Heikolan kyläseuran perustava kokous pidettiin 18.06.2000 Heikolan Huhtaanmäellä. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 48 henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Juha Kylämäki.

Perustavassa kokouksessa määriteltiin seuran tarkoitus seuraavasti:

"Seuran tarkoituksena ja tehtävänä tulee olla kylämme henkisten ja aineellisten voimavarojen kehittäminen, viihteellistä puolta unohtamatta"

Johtokunnan jäsenten määräksi perustava kokous päätti seitsemän henkilöä, joista yksi toimii puheenjohtajana. Kyläseuran ensimmäiseen johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt:

Merja Heitto
Jarmo Kujanpää
Juha Kylämäki
Aimo Rautén
Hanna Tuominen
Risto Tuominen
Hannu Verho

Noista ajoista kyläseuran jäsenmäärä on kasvanut huomattavasti, ollen tällä hetkellä hiukan alle 200. Osa näistä jäsenistä tosin on "nukkuvia", eli he maksavat jäsenmaksunsa kannatusjäseninä, mutta eivät osallistu muutoin toimintaan.